Puutarhurinmökki

Yhdistys hallinnoi Albergan puistossa seniorikeskuksen vieressä olevaa punaista mökkiä, jota vuokraamme edelleen asukkaille, järjestöille ja yrityksille. (Kts. varaukset) Tänne on kiva tulla viihtymään perhejuhlissa, kokouksissa ja muissa yhteisissä tilaisuuksissa.

Mökki on sijainnut tässä paikassa nyt 100 vuotta! Siitä tieto löytyy kartanon emännän Mary Slöörin tyttärelleen Kirstille 1918 lähettämästä kirjeestä, jossa hän kertoo, että mökki on saatu valmiiksi ja hän asuttaa siihen puutarhurin perheineen.

Mökki on siirretty toisaalta kartanon alueelta ja se on aiemmin tiettävästi toiminut sepän asuntona. Leppävaarassa on ollut laaja asutus, mutta valitettavasti vanhat rakennukset ovat melkein kokonaan hävitetty. Onneksi tämä mökki saa omalta osaltaan kertoa mennyttä historiaa alueen asukkaille. 

Albergan kartanokin oli melkein menossa purettavaksi, mutta viime hetkellä perustettu Pro Alberga ry sai monien vaiheiden jälkeen kartanon pelastettua ja kaksi vanhaa rakennusta, tämä mökki ja vieressä oleva varastorakennus myös säilyivät. 

Puutarhurin mökin kulmalla oli jo purkutraktori, kun viime tipassa vuonna 1997 saatiin päätös, että Perkkaa-Vermo ry ryhtyy kunnostamaan mökkiä. Mökki oli ollut kylmillään jo pari vuosikymmentä, viimeiset asukkaat olivat muuttaneet pois 70-luvun lopulla.

Perkkaa-Vermo ry:n hallitus otti ison urakan, mutta halu pelastaa mökki oli suuri ja halukkaita kunnostajia löytyi yhdistyksen piiristä. Urakka osoittautui työläämmäksi kuin alun perin kuviteltiin. Kattopinnoite, vesirännit, savupiippu, peltiuuni, osa seinähirsiä, ullakon seinälaudoitus ja lämpöeristeet, välikaton ponttilaudoitus, keittiön lattialankut, rakennuksen ja verannan ovet ja ikkunat sekä ulkoportaat jouduttiin kokonaan uusimaan.

Lisäksi sisäseinät pinnoitettiin kuitulevyllä ja tapetoitiin, ulkoseinät tilkittiin ja maalattiin punamullalla, hankittiin keittiökalusteet, rakennettiin WC-tila, uusittiin sähköistys ja tasoitettiin piha-alue. Pääosa rakennustarvikkeista ja osa kalusteista saatiin lahjoituksina.

Varsinaisen saneeraustyön suorittivat muutamat talkoolaiset ja kaksi puolipäivätyöllistettyä. Myös Espoon kaupunki osallistui korjaustöihin.

Talo saatiin valmiiksi kesällä 2000 ja avajaiset pidettiin 27.09.2000.Toiminta on ollut runsasta ja monipuolista. Useatkin yhdistykset, mm. Leijonat ja Martat, ovat pitäneet sitä kokoustilanaan, samoin myös jotkut vastapäätä olevissa toimistotaloissa olevista yrityksistä ja monenmoisia juhlia mökissä on pidetty. 

Yhdessä on pidetty mökkiä kunnossa ja talkoilla tehty siivouksia, pihatöitä ja kunnostuksia nyt melkein kaksikymmentä vuotta ja toiminta jatkuu...

TULE SINÄKIN KOKEMAAN VANHAN MÖKIN TUNNELMAA OMISSA JUHLISSASI

Kts. varaukset .